Uutisia vuodelta 2015

Uutisia vuodelta 2014

Uutisia vuodelta 2013

Uutisia vuodelta 2012
Uutisia ja Päivityksiä Joulukuu 2014
28.12.2014 Hyvää uutta vuotta 2015!

Olemme kokeneet yhdessä iloja ja suruja,
kiitokset teille vuodesta 2014!


Niin kuluivat taas sen vuoden päivät,
jotka saivat sijansa sydämeen.
Toiset niistä muistojen arkkuun jäivät,
kun mieli palaa joskus eiliseen.

Päivyrin lehdet piirretty täyteen,
kirjattu kaikki mitä elämä toi.
Etteivät hukkuisi unohduksen mereen,
rivi riviltä kaiken lukea voi.
28.12.2014 Joulukuun kasvattieni kuvakuulumisia laitettu Kasvatit Blogiin. Kiitokset kasvateilleni Omistajineen!
27.12.2014 Esther (GladlyStones Radiant Rainbow) esiintyi Ruotsissa junioriluokassa tuloksenaan JUN EH
Onnittelut Bettanille ja Kjellille Estherin hyvästä tuloksesta!
24.12.2014
Oikein Hyvää Joulua
kaikille kasvateilleni Omistajineen toivotan sijoituskoirani Jesperin (GladlyStones Jesper Jackpot) kuvan myötä. Kuvasta Kiitokset Tuulalle!
11.12.2014 Wallun elämän ensimmäinen trimmaamossa käynti kuvin Blogissa.
07.12.2014
JV-14
Voittaja -14 Helsinki Messukeskus Estrelanvuoristokoirakasvattini Rambo GladlyStones Quantum Quercus esiintyi hienosti saaden tuloksekseen JV-14  JUN ERI 1, SA, PU 2, SERT
Tuomarina toimi
Günther Ehrenreich, Itävallasta
Rambon saama arvostelu:
vahva uros, koko ylärajoilla.
hyvä , vahva luusto. hyvät ylä-ja alalinjat.
kaunis, tyypillinen pää. hyvin sijoittuneet silmät.  
hyvä turkinlaatu.
moitteettomat liikkeet.
Onnitteut Päiville kera Rambon!
 
Uutisia ja Päivityksiä Marraskuu 2014
Kasvattieni kuvakuulumisia marraskuulta laitetttu Kasvatit Blogiin.
Kiitokset kaikille kasvattieni omistajille kera kasvattieni ♥

Kuvassa Kate & Olga (vaalea Serra de Airesinpaimenkoira)
20.11.2014 Kuulumisia kuvien kera sain AVAsta (GladlyStones Princess Peony). Kuvat nähtävissä Kasvatit Blogissa. Kiitokset Tonille perheineen Leppävirralle!
09.11.2014 Jyväskylän KV näyttely Serra De Airesinpaimenkoirakasvattini Emma (GladlyStones Beata Brenda) esiintyi VALioluokassa tuloksenaan VAL ERI 1, SA, PN 1, CACIB ja VSP Tuomarina Gil De Biedma Riviere Mario, Espanjasta.
Onneksi Olkoon Emmalle ja Erjalle hienosta näyttelytuloksesta!

Emman ja Erjan kuvasta kiitokset Marjalle!
08.11.2014 Jyväskylän KV näyttely ja Estrelanvuoristokoirissa kasvattini Robin (GladlyStones Robin Robber) esiintyi ekaa kertaa PENtuluokassa tuloksenaan PEN 2. Tuomarina Gil De Biedma Riviere Mario, Espanjasta. Robin oli jähminyt kehässä ja etsinyt vaan kehän ulkopuolella odottavaa perhettään. Robin sai kera perheensä arvokasta kokemusta näyttelystä ja harjoittelun kautta ei kuin kuono kohden uusia seikkailuja.
Robinin saama arvostelu:
Mukava tyyppi yleisesti.
En voi arvioida häntä asenteen vuoksi
Hän ei esitä itseään.
Uutisia ja Päivityksiä Lokakuu 2014
31.10.2014
Lepää rauhassa Gitta ♥

18.04.2010 - 31.10.2014
Piriquita de Viamonte

Kuinka yksi ainoa pieni hetki voikaan saada aikaan suuren pakahduttavan surun ja kaipauksen ja epätoivon kysymyksineen miksi...MIKSI ?? Jossittelu ei auta ... mutta..... siti ihminen jossittelee ....

Täydellisyyskään ei ole ikuista.
Gitta on poissa.

Tähtenä taivaalla.

Kultaisena muistona sydämessä ♥

29.10.2014 Kasvattien kuvakuulumisia Lokakuulta 2014 Kasvatit Blogissa. Kiitokset kasvattien omistajille kuvista ja kuulumisista.
26.10.2014 Seinäjoen KV näyttelyssä ensiesiintymisensä suoritti Remu (GladlyStones Rock-N-Roll) hienolla tuloksella PEN 1, KP, ROP-pentu. Tuomarina Belgialainen Norman Deschuymere

Remun saama arvostelu:
Hieman ujo. Saksipurenta.
Maskuliininen pää. Hyvä kallo.
Vahva kuono-osa. Hyvät silmät & korvat.
Hyvä kaula. Vahva selkä. Rintaa saisi olla hieman enemmän.
Hyvät kulmaukset. Kapea edestä.
Seisoo etujalat ulos kääntyneinä.
Hieman kinnerahdas liikkeissä, rullaava selkä. Hyvä häntä.
Erittäin lupaava.

Onnittelut Emilialle ja Remulle hienosta tuloksesta. Tästä on hyvä jatkaa.
Lisää kuvia löytyy Kasvatit Blogista

25.10.2014 Remu harjoittelee näyttelyreissua varten
25.10.2014 Robin (GladlyStones Robin Robber) kävi visiitillä perheensä kanssa täällä Syvänniemellä. Kiitokset Riitalle ja lapsille vierailusta. Oli oikein mukava nähdä kehittyvää kaunista pentua. Robinin kuvia lisää Kasvatit Blogissa.
18.10.2014 Muska (GladlyStones Glowing Greta ) suoritti Pelastusjäljen Peruskokeen Päiväosuuden.
Hienoa ja Onneksi olkoon Tanjalle kera Muskan.

18.10.2014
Hyvää Syntymäpäivää!
18.10.2014 GladlyStones E-pennut 6-vuoden ikäisiä.
Onnittelut kaikille Estrela-lapsukaisille kera omistajiensa!
11.10.2014 Esther (GladlyStones Radiant Rainbow) esiintyi hienosti Visbyn näyttelyssä tuloksenaan PEN 1, KP, ROP-pentu ja BIS lV -pentu
Onnittelut Bettanille ja Kjellille kera Estherin ♥
Lisää kuvia löytyy 
Kasvatit Blogista
Uutisia ja Päivityksiä Syyskuu 2014
23.09.2014
Hyvää Syntymäpäivää!
25.09.2014 GladlyStones i-pennut 5-vuoden ikäisiä.
Onnittelut kaikille Estrela-lapsukaisille kera omistajiensa!
23.09.2014 KasvatitBlogiin laitettu kuvia kasvateista. Kiitokset kaikille kuvista ja kuulumisista!
21.09.2014

Esther (GladlyStones Radiant Rainbow) esiintyi jälleen upeasti Ruotsissa Laumanvartijaklubin koiranäyttelyssä.
Tuloksena PEN 1, KP. ROP-pentu sekä BIS lll pentu.
Onneksi olkoon Bettan ja Kjell!


Estherin saama arvostelu:
Erinomainen narttu, hyvä ilme,
hienot korvat, hyvä luusto, ok tassut
tyypillinen häntä
miellyttävä luonne ja hyvin esitetty

Tuomarina Arne Foss Norjasta
20.09.2014
Esther (GladlyStones Radiant Rainbow) esiintyii upeasti Laumanvartijaklubin koiranäyttelyssä Ruotsissa. Tuloksena PEN 1, KP, ROP-pentu sekä BIS 4 pentu. Tuomarina rotukehässä Hans Almgren Ruotsista ja ryhmäkehässä Carina Rapp Nilsson, Ruotsista
Onnea hurjasti Gotlantiin Bettanille & Kjellille sekä Estherille!

Estherin saama arvostelu:
tyypillinen pää joka on pitkä
kauniit silmät ja vahva leuka
korvat oikeissa kohdissa, mustilla reunoilla ja syvän musta naamio
tarpeeksi pitkä kaula
hyvät liikkeet ja tiiviit tassut
kaunis väri
hyvä raajojen pituus ikäisekseen
saisi olla tasapainoisempi takaosa
kantaa hännän hyvin oikealla korkeudella
tiheä turkki
hyvin esitetty
19.09.2014
Hyvää Syntymäpäivää!
GladlyStones Knowing Kiwi "Kerttu" neljä vuotta.
Onnittelut Kertulle kotijoukkoineen ♥
16.09.2014
Meillä ei ole tällä hetkellä vapaita pentuja.

Kasvatit Blogiin laitettu kuvia kasvateista
- 15.09.2014 Remusta (GladlyStones Rock-N-Roll)
- 12.09.2014 Tessasta (Gladlystones Peppermint Patty)
13.09.2014 Hippu (GladlyStones True Temptation) lähti ilostuttamaan perhe Suomi elämää Joensuussa. Toivotan mukavia hetkiä pikkuisen Podengon seurassa ja pidetään yhteyttä.
10.09.2014
Hyvää Syntymäpäivää!
GladlyStones Q-pennut 1-vuoden ikäisiä.  Onneksi olkoon pennuille omistajineen!
Qissy kera perhensä onnittelee sisaruksiaan KasvatitBlogissa olevin kuvin!

05.09.2014 Milla (GladlyStones Dazzling Daisy) suoritti erinomaisesti Karhutestin. Onnittelut Millalle kera hihnanpiteijänsä Katin ♥


 
05.09.2014
Suru-uutisia
Sijoituskoirani Masi (GladlyStones Mini Moneymaker) menehtyi tapaturmasta aiheutuneeseen verenhukkaan. Hyvää matkaa Masi ♥
Masin menetys on suuri meille kaikille! Otan osaa Virpin ja perheen suruun
Uutisia ja Päivityksiä Elokuu 2014
30.08.2014
Suru-uutisia
Essi (GladlyStones Enny Enigma) menehtyi kohtutulehduksen seurauksena. Lepää rauhassa Essi ♥
Otan osaa Marjon ja perheen suruun
20.08.2014
C . I . B
Ensimmäinen GladlyStones-kasvatti vahvistettu Kansainvälinen muotovalio - Champion International de Beauté
Onneksi Olkoon Unto (GladlyStones Aigo Agis) ja Heidi!
09.08.2014
Hipsun (Biscoito Manuel de Vila Cardilio) tytär Lempi (Hirsituvan Virvatuli) JUN ERI 1 JMV-14 titteli. Onneksi olkoon Sallalle sekä kasvattaja Markelle ja etenkin Lempille ♥
09.08.2014 Pienet kk PortugalinPodengot MV-2014 Parikilpailu KP sij 2
Parikilpailussa esiintyivät Zare (Nazare da Terra de Montoito) sekä Hipsu (Biscoito Manuel de Vila Cardilio), tuomarina
 
Koirien saama arvostelu:
Laitan myöhemmin....
09.08.2014 Nazare da Terra de Montoito MaailmanVoittaja-2014 näyttelyssä tuloksenaan AVO EH 2, tuomarina
Zaren saama arvostelu:
Laitan myöhemmin....
09.08.2014 Biscoito Manuel de Vila Cardilio esiiintyi MV-2014 näyttelyssä saaden tuloksekseen VAL EH , tuomarina
Hipsun saama arvostelu:
Yli koko. Loistava pää, hyvä ylälinja.
Hyvä etuosa. Liikkuu hyvin.
08.08.2014
 JMV-14
JUN ERI 1 SERT GladlyStones Quantum Querscus "Rambo"  esiintyi hienosti omistajansa Päivin handlauksessa MaailmanVoittaja 2014 näyttelyssä
Onnittelut JuniorMailmanvoittaja-2014  Rambolle kera hihnanpitelijänsä Päivin.

Rambon saama arvostelu:
Raamikas koira, oikea tyyppi,
10 kuukautta vanha.
erittäin hyvä pää
hyvä ilme, oikea ylälinja,
hyvä liikkuja
08.08.2014 GladlyStones Lilac Lollipop Lips "Lilac" esiintyi MV-2014 näyttelyssä tuloksenaan VAL EH 4, tuomarina 
Lilacin saama arvostelu:
Oikean tyyppinen. Haluaisin paremman ilmeen.
Silmät ovat liian pyöreät. kyynärvarsi on liian lyhyt.
pehmeät jalat. haluaisin paremman hännän.
hyvä liikkuja.
06.08.2014 "Topias" GladlyStones Twilight Time lähti ilahduttamaan Huttusen perhettä Siilinjärvelle. Toivotan oikein mukavia hetkiä Topiaksen seurassa Eijalle ja Aatulle sekä perheelle. Pidetään yhteyttä.
02.08.2014 GladlyStones Tiny Tinkerbell "Taika" lähti Heinille perheineen sijoitukseen Uuraisen suuntaan. Kiitokset kun nouditte Taikan. Toivotan mukavia hetkiä pikkuisen seurassa. Pidetään yhteyttä!
 
01.08.2014 GladlyStones Talented Toy-Dog "Vilperi" lähti kohden uusia seikkailuja perheensä matkassa Siilinjärvelle. Toivotan oikein mukavia hetkiä Vilperin seurassa ja pidetään yhteyttä.


Uutisia ja Päivityksiä Heinäkuu 2014
31.07.2014
Podengopojat katselevat omaa kotiaan.

Mikäli kiinnostuit näistä veijareista, niin ota yhteyttä ja keskustellaan lisää.
31.07.2014 PortugalinPodengonelikko eläinlääkärin tarkistuksessa ja kaikki todettiin olevan kunnossa.
 
GladlyStones Twilight Time   GladlyStones Talented Toy-Dog
"Topias"                                            "Vilperi"
 
GladlyStones True Temptation  GladlyStones Tiny Tinkerbell
       "Hippu"                                             "Taika"
27.07.2014 Saarijärven KR näyttelyssä iltapäivällä esiintyi sitten Zare (Nazare Da Terra De Montoito) huonosta turkistaan huolimatta tuloksenaan AVO EH 2. Tuomarina Esa Ruotsalainen Suomesta.
ROP koira oli Hipsun (Biscoito Manuel De La Vila Cardilio) tytär Lempi (Hirsituvan Virvatuli). Onnittelut kasvattajalle ja omistajalle.

Kuvassa Zaren kanssa Alma turisti ♥
Zaren saama arvostelu:
Erittäin hyvätyyppinen, mittasuhteiltaan oikea narttu.
Oikea pään malli.
Hyvä rungon vahvuus.
Tasapainoisesti kulmautuneet raajat, jossa riittävä luusto.
Karvapeite ei näyttelykunnossa.
Tasapainoiset liikkeet.
27.07.2014 Saarijärven KR näyttelyssä aamulla hetimiten klo 10 jälkeen esiintyi Estrelanvuoristokoirat ja ekana esiintyi Heinin handlauksessa Spede (Louvados Quadrspede) tuloksenaan AVO EH 1. Kiitokset Heinille Speden handlauksesta! Meidän mummo-Roosan tyttärentytär Amanda, Heinin kasvatti, hienosti SERT ja ROP. Onnittelut kasvattajalle ja omistajalle!

Speden saama arvostelu:
Oikeanlainen pää. Hyvin asettuneet korvat.
Selän tulee olla vahvempi ja rinnassa syvemmälle.
Vapaa kyynärpäät. Pihtikintut.
Hyvä hännänkiinnitys.
Takavedon pitäisi olla vahvempi.
Hyvä turkki.
Erittäin hyvä luonne.
26.07.2014
Esther (GladlyStones Radiant Rainbow) suoritti ensiesiintymisensä pentuluokassa näyttelykehässä Gotlannissa hienosti saaden KP:n
Onnittelut Bettanille & Kjellille ja Estherille Gotlantiin

 
26.07.2014 Hertta (GladlyStones Jollity Jelly) lähti Miitan  ja Tessan mukana kohden Oulua. Toivotan Miitalle ja Hertalle mukavia hetkiä yhdessä. Kiitokset vierailusta Miitalle ja Tessalle ja pidetään yhteyttä!
 
20.07.2014 Kasvattien kesäisiä kuvia lisäilty Kasvatit Blogiin.
Kiitokset koiruuksien omistajille kuvista!
20.07.2014 Urospentuja kävi katsomassa perhe Siilinjärveltä. Aikanaan yksi pentu matkaa heille. Kiitoksia visiitistä, oli mukava tutustua teihin. Tervetuloa sitten aikanaan hakemaan pentuanne!
19.07.2014
Onnittelut Päiville ja Rambolle!
Mäntsälän KR koiranäyttelyssä esiintyi Estrelanvuoristokoirakasvattini RAMBO (GladlyStones Quantum Quercus) ensimmäistä kertaa virallisessa näyttelyssä ja tuloksena oli upeasti JUN ERI 1, SA, PU 1, SERT, VSP, tuomarina Rune Fagerström, Suomesta

Rambon saama arvostelu:
10 kk. erittäin hyvin kehittynyt, hyvä sukupuolileima,
hyvä pään pituus, tyypillinen kallo-osa. sopiva otsapenger,
hyvä vahva kuono-osa. hyvät soikeat silmät.
turhan raskaat korvat.erinomainen kaula.
riittävä eturinta. hyvä tasainen ylälinja.
hyvä lantio. erinomainen luusto, hyvät käpälät.
hyvä karva ja häntä. liikkuu hyvin.

Ja sitten Rambo hyvin ansaitulla uintitauolla kotomaisemissaan  rapulammessa ♥

Kiitokset Päiville Rambon kuvista
19.07.2014 Ristiinan  KR näyttelyssä esiintyi hienosti ZARE (Nazare Da Terra De Montoito) tuloksenaan AVO ERI 1. Tuomarina tuomarimuutoksen jälkeen Kirsi Tevalin, Suomesta.

Zaren saama arvostelu:
Mittasuhteiltaan ja kooltaan varsin mukava narttu, jolla hyvä ylälinja.
Normaalisti kulmautuut edestä ja takaa.
Hyvät päänlinjat, hyvä pigmentti, silmät ja korvat.
Reippaat vapaat liikkeet.
Mukava käytös.
15.07.2014 Pimun (GladlyStones Royal Romance) kuvia sain Pilpalasta Eskolta ja Millalta. Kuvat nähtävänä Kasvatit Blogissa. Kiitokset kesäisten terveisten kera Pilpalaan ♥
13.07.2014 Joutsan Ryhmänäyttelyssä pyörähdettiin Zaren (Nazare da Terra de Montoito) kanssa tuloksella AVO EH 2. Tuomarina tuomarimuutoksen myötä Jutta Tschokkinen.
Zaren saama arvostelu:
2v. Hyvä koko ja mittasuhteet. Oikealinjainen pää.
Hyvät korvat & silmät. Oikea purenta. Riittävä kaula.
Selvä eturinta. hyvä runko. Hieman pitkä lanne.
Kääntää etukäpäliä ulos. Riittävästi kulmautunut takaa.
Vanhassa, harvassa karvassa. Liikkuu edestä hieman leveästi,
Voisi kantaa hännän paremmin.
12.07.2014 Kokkolan KV koiranäyttelyssä esiintyi hienosti kasvattini Lissu (GladlyStones Lifestyle Lady-Love) tuloksenaan AVO ERI 1, tuomarina Hannele jokisilta, Suomesta.
05.07.2014 Pieni KK PortugalinPodengo lähti Tessan mukana kohden uusia seikkaluja. GladlyStones Surprising Seacret kantaa kutsumanimeä SAVI. Kotona Savia odottaa koirakamut Nuppu ja Papu. Toivotan Tessalle mukavia hetkiä karvaisten kaverien kanssa. Pidetään yhteyttä!
 
Uutisia ja Päivityksiä Kesäkuu 2014
29.06.2014
Pentu varattu ja odottelee täällä kotiin lähtöä.
GladlyStones Surprsing Secret kuvia Blogissa 28.06.2014.
28.06.2014 GladlyStones Sensational Star NIPSU lähti kohden uutta kotiaan Ylivieskassa uuden perheensä matkassa. Lisää kuvia Blogissa. Kiitokset Jennalle perheineen visiitistä ja oikein mukavia hetkiä pikkuisen karvakaverin seurassa. Pidetään yhteyttä!


28.06.2014 Kasvattien kesäisiä kuvakuulumisia Kasvatit Blogissa. Kiitokset kasvateille omistajineen :)
26.06.2014 Hertta GladlyStones Jollity Jelly palautui kotiin perheessä tapahtuneen ihmisistä johtuneiden syiden vuoksi. Hertta olisi pidetty jos vaan olisi ollut jonkinlaiset resurssit pitää sitä elämänmuutoksen jälkeen. Aina ei tähän ole mahdollisuutta. Tervetuloa kotiin Hertta. Katsotaan ajan kanssa mitä tulevaisuus tuo tullessaan Hertan kohdalle.
22.06.2014 Sain kuvien kera kuulumisia Lydden GladlyStones Lyrical Lullaby kesäloman vietosta. Kuvat nähtävillä Kasvatit Blogissa. Kiitokset Lyddelle perheineen.
04.06.2014 Etusivulle vaihdettu kuva Pienestä KK Portugalin Podengosta GladlyStones Sensational Star. Pennuista lisää kuvia Blogissa.
04.06.2014 Sain Pilpalasta kuvia kuulumisten kera. Pikkuinen Estrelaneitonen Gladlystones Royal Romance on saanut kutsumanimekseen PIMU. Pennun kuvia pääsette ihastelemaan Kasvatit Blogissa. Kiitokset Eskolle ja Millalle :)
03.06.2014 Nazare da Terra de Montoito on saatu vihdoin rekattua Suomeen. Samalla laitettiin rekiströintiin Pienet KK Portugalin Podengot. Kaksi kappaletta ihastuttavia urospentuja muodostavat GladlyStones kennelin ensimmäisen Podengopentueen. Pojat voivat matkata uusiin koteihinsa Juhannukseksi.
GladlyStones Sensational Star

GladlyStones Surprising Secret
Mikäli kiinnostuit pikkuisista pojista, niin ota yhteyttä ja keskustellaan lisää.
02.06.2014 GladlyStones Red Rosette BELLA lähti vahtimaan omaa perhettään Siilinjärvelle. Toivotan mukavia hetkiä pienen Estrelatyttösen seurassa Heidille perheineen. Pidetään yhteyttä!
02.06.2014 Laumanvartija työssään. Rambon (GladlyStones Quantum Quercus) kuvia nähtävänä Kasvatit Blogissa. Kiitokset Päiville ♥
03.06.2014
02.06.2014
Hertan GladlyStones Jollity Jelly kuvakuulumisia uudessa kodissaan on nähtävillä Kasvatit Blogissa. Kiitokset Sonjalle ja Rikulle!

Sain kasvateista kuvien kera kuulumisia. Kuvat nähtävillä Kasvatit Blogissa. Kiitoksia :)
Uutisia ja Päivityksiä Toukokuu 2014
30.05.2014 Serra de Airesinpaimenkoirat Nuppu ja Jesper kuvin Kasvatit Blogissa.
29.05.2014 Sonja ja Riku tulivat noutamaan Herttaa (GladlyStones Jollity Jelly) kotiin Lapinlahdelle. Toivotan mukavia hetkiä ihastuttavan Serra-neidon seurassa. Pidetään yhteyttä.
26.05.2014 Sain kasvateista kuvien kera kuulumisia. Kuvat nähtävillä Kasvatit Blogissa. Kiitoksia :)
25.05.2014
Estrelanvuoristokoirat ry:n Estrela Show, Tuomarina Matti Luoso

UROKSET:
Pentuluokka 7-9kk
Gladlystones Quantum Quercus
PEN 1,KP, ROP-pentu, tuomarin suosikki

Onnittelut Rambolle perheineen ♥

24.05.2014
Miljoonakoira 2014 / Tuuri Kaikkien rotujen näyttely 24-25.05.2014
Estrelanvuoristokoirissa esiintyivät kasvattini
LISSU  (GladlyStones Lifestyle Lady-Love)  AVO EH 1
Lissun saama arvostelu:
Riittävän kokoinen,mutta yleisvaikutelma on matalajalkainen.
Tukeva. Hyvä pään pituus ja profiili.
Silmät voisivat olla tummemmat ja korvat taittua paremmin.
Hyvät raajojen kulmaukset & kevyet vaivattomat liikkeet.
Erinomainen turkki. HIeman lyhyt häntä. Tiiviit käpälät


BELLA (GladlyStones Izzy Isabelle) VAL ERI 1, SA, PN 1, ROP
Tuomarina Paula Heikkinen Lehkonen Suomesta

Onnittelut Helenalle ja Kajlle Bellan upeasta tuloksesta, sekä Heinille Lissun hyvästä tuloksesta!
23.05.2014 Sain kesäisiä kuvia uimamaisteri Almasta (GladlyStones Rousing Rose). Kuvia nähtävänä Kasvatit Blogissa. Kiitokset Sannalle Vihtariin Alman kuvista :)
23.05.2014 Sijoituskoirani Serra de Airesinpaimenkoira Lola (Fedinas Be Delicious) kävi terveystutkimuksissa. Kyynärät olivat puhtaat. Lonkista odotamme Kennelliton virallista tulosta.
Kiitokset Leenalle Lolan kuvissa käyttämisestä.
13.05.2014 Kasvattien kuulumisia kuvin Kasvatit Blogissa. Kiitokset kasvattien omistajille ♥
13.05.2014 Taloon saapui vuosien tauon jälkeen pieni karvainen saksalainen ... Tervetuloa joukkoomme Mari. Tulevaisuus näyttää onko sinusta käyttöön ja näyttöön vai kotikoiran kunniakkaaseen rooliin.
13.05.2014 Hyvää Syntymäpäivää 7-vuotiaille GladlyStones B-kasvateille
Onnittelen  
GladlyStones Bella Belinda  "Wilma"
GladlyStones Bezzy Beatrice "Viivi"
GladlyStones Binky Bianca "Bibi" 
GladlyStones Beaty Bettina "Betsy" 
GladlyStones Beata Brenda "Emma"
Blogissa hieman lisää Syntymäpäivästä
07.05.2014 GladlyStones R-pentueesta oleva Estrelanvuoristkoiran narttupenneli 9 viikon ikäinen GladlyStones Red Rosette katselee vielä omia ihmisiään ja työmaataan. Pennusta lisää kuvia Blogissa.

Mikäli kiinnostuit tästä ihastuttavasta pennelistä, niin ota yhteyttä ja keskustellaan lisää.
04.05.2014 Ruusun päivänä Esther (GladlyStones Radiant Rainbow) koki elämänsä muutoksen. Bettan ja Kjell tulivat noutamaan pikkuista Estrelatyttöstä kotiin Gotlantiin. Toivotan mukavia hetkiä Estherin seurassa. Kiitokset vierailusta. Oli mukava tutustua teihin. Pidetään yhteyttä. Blogissa päivästä hieman kuvin.
03.05.2014 Leena perheineen tuli noutamaan GladlyStones Ruby Red River:n pitkälle matkalle Riihimäen suunnalle. Toivotan oikein mukavia hetkiä Estrekatyttösen kera ja pidetään yhteyttä. Blogissa muutamia kuvia.
02.05.2014
11.02.2006 - 02.05.2014

C.I.B, FI MVA, LV MVA, EE MVA, LT MVA, BALT MVA, LT V-08
Monte Rosa da Quinta de S Fernando
"Roosa"

Hyvin raskas päätös tehty.
Olit jotain suurta..kaunista...Mukanasi meni palan sydämistämme.
Lepää rauhassa Roosamme. Nyt on askeleesi kivutonta.
01.05.2014
Uutisia ja Päivityksiä Huhtikuu 2014
30.04.2014 Riitta perheineen kävivät noutamassa aiemmin valitsemansa urospennun. Pennun kutsumanimeksi tuli ROBIN suoraan rekisteröintinimestä GladlyStones Robin Robber. Lisää kuvia löytyy Blogista. Kiitokset Riitalle ja lapsille visiitistä. Toivotan oikein mukavia hetkiä Estrelapojan seurassa. Pidetään yhteyttä.
29.04.2014
Myytävänä Estrelanvuoristokoiran narttupentu

Yksi Estrelanvuoristokoiran narttupentu Gladlystones R-pentueesta katselee vielä sitä omaa kotiaan ja omia ihmisiään. Mikäli kiinnostuit tästä ihastuttavasta juuri luovutusikään tulleesta pennusta, niin ota yhteyttä joko e-mail kennel ( at ) gladlystones . eu tai puhelimella 044-0311256, niin jutellaan lisää.

Vapaana GladlyStones Red Rosette

29.04.2014 HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ 3-vuotiaille GladlyStones M-pennuille omistajineen!

Misty Mermaid MURU
Menina Morena FREYA
Merry Melodi IINES
Miracle Moon EVITA
Manly Man SISU
Mini Moneymaker MASI
29.04.2014 ESTHER  GladlyStones Radiant Rainbow matkasi tänään eläinlääkäriin Tervoon. Pikkuisella Estrela-tyttösellä oli ensimmäisten rokotusten aika. Esther menee rokotuksissa tulevan kotimaansa rokotussäädöksillä. Samalla eläinlääkäri tarkisti vielä kertaalleen pennun, että kaikki on kunnossa tulevaa pitkää kotimatkaa varten ja näistä toimenpiteistä merkinnät tulivat passiin.
26.04.2014 Estrelanvuoristokoirakasvattini Bella (GladlyStones Izzy Isabelle) esiintyi hienosti Vaasan KV näyttelyssä tuloksenaan VAL ERI 2, PN 2, varaCACIB. Tuomarina Olli Kokkonen Suomesta. Onneksi Olkoon Helenalle ja Kajlle kera Bellan ♥
26.04.2014 Emilia ja Jukka kävivät noutamassa pikkuisen Estrela-pojan  pitkälle kotimatkalle kohden Köyliötä. GladlyStones Rock-N-Roll sai kutsumanimekseen REMU. Kuvia Remun lähdöstä omistajiensa mukaan nähtävänä Blogissa. Kiitokset Emilialle ja Jukalle visiitistä ja oikein mukavia hetkiä pikkuisen Remun seurassa. Pidetään yhteyttä!
20.04.2014 R-pennut ovat seitsemän viikkoa vanhoja, joten emo-Noran (Mountain Rock Eleonora) on aika lähteä takaisin kotiinsa ja siirtyä kokonaan Heinin omistukseen. Kiitokset Heinille kaikesta ja Noralle ihastuttavasta pentueesta ja kaikkea hyvää Uuraisilla koko perheelle. Kuvia löytyy Blogista.
20.04.2014 Seuraavana R-pennuista lähti matkaan ALMA GladlyStones Rousing Rose sijoituskoiraksi Vihtariin Sannan ja perheen, sekä Amanda-Estrelan tykö hoitamaan laumanvartijan tointa. Toivotan mukavia hetkiä pikkuisen Estrelatyttösen kanssa :) Blogissa kuvia lisää.
20.04.2014 Nyt tuli sitten aika hyvästellä ensimmäinen R-pennuista. Esko kävi hakemassa hänelle varatun pennun (GladlyStones Royal Romance) Pilpalaan kohden uusia seikkailuja. Toivotan Eskolle perheineen mukavia hetkiä kasvavan pennun kanssa. Kuvia lisää Blogissa
19.04.2014 R-pennut nauttivat ulkona jauhelihan seassa matolääkkeen. Kuvia tästä nähtävänä Blogissa,
19.04.2014 Cardin (GladlyStones Cardi Caspar) uusia kuvia nähtävänä Kasvatit Blogissa. Kiitokset Kirsille vantaan suuntaan Cardin kuvista.
18.04.2014 Leena kävi perheineen katsomassa pentua (GladlyStones Ruby Red River). Parin viikon päästä pentu matkaa Riihimäen suuntaan. Kiitokset visiitistä ja tervetuloa takaisin :)
15.04.2014 GladlyStones R-pennut eläinlääkärissä tarkistuksessa sekä sirutuksessa. Kaikilla pennuilla asiat olivat kunnossa. Kuvia lisää tästä eläinlääkärikäynnistä Blogissa.
15.04.2014 Sain kuvien kera kuulumisia Tipsu-Liinusta (Gladlystones Nightless Night-Niza). Kuvat nähtävänä Kasvatit Blogissa. Kiitokset Jonnalle Kuopioon :)
04.04.2014 Uusia kuvia Estrelanvuoristokoira R-pentueesta laitettu Blogiin.
Varattavissa Estrelanvuoristokoiran narttupentuja
Pennut syntyneet 02.03.2014
GladlyStones Red Rosette

GladlyStones Rousing Rose

GladlyStones Ruby Red River
Mikäli kiinnostuit vapaana olevista pennuista, ota yhteyttä joko e-mail kennel ( at ) gladlystones . eu tai puhelimella 044-0311256, niin jutellaan lisää.

Etusivulle vaihdettu kuva R-pentueen pennusta
04.04.2014 Blogiin laitettu muutama kuva koirista nauttimassa aurinkoisesta päivästä.
Uutisia ja Päivityksiä Maaliskuu 2014
28.03.2014 Emilia ja Jukka kävivät katsastamassa varaamansa urospennun. Aikanaan pentu matkaa Köyliön suunnalle. Kiitokset visiitistä. Teihin oli mukava tutustua. Tervetuloa tänne taas!
 
26.03.2014 Riitta perheineen kävi tutustumassa varaamaansa urospentuun. Kiitokset vierailusta, teihin oli mukava tutustua. Tervetuloa sitten aiknaan noutamaan karvaista kaveria!
26.03.2014 Uusia kuvia GladlyStones R-pennuista laitettu Blogiin.
23.03.2014
Korpilahti Ryhmänäyttely tuomarina Pirkko Konttinen Suomesta
Zaren (Nazare da Terra de Montoito) ensiesiintyminen näyttelykehässä. Tuloksena NUO EH 1

Nazaren saama arvostelu:
Erinomainen pää.
Hyvät korvat.
Hieman hento luustoinen.
Hyvän tyyppinen karva.

Korpilahdella esiintyi myöskin Biscoito Manuel De Vila Cardilion poika Reiska (Hirsituvan  Revontuli) hienosti tuloksenaan PEN 1, KP, ROP-pentu

Kouvolassa pentunäyttelyssä esiintyi Remu (Hirsituvan Aarnituli) myöskin upeasti. Tuloksenaan PEN 1, KP, ROP-pentu, tuomarina Kouvolassa oli  Perttu Ståhlberg Suomesta.
Onnittelut pennuille omistajineen, sekä myökin onnittelut kasvattajalle!
19.03.2014 Moskun (GladlyStones Legendary Lord) mielestä ei yhtään takatalvisia tunnelmia ole Ruokolahden suunnalla. Kiitokset Heikille ja Eijalle ihastuttavasta kuvasta :)
19.03.2014 Kasvatit Blogiin lisätty kuvia kasvateista :)
Kiitokset omistajille kuvista ja kuulumisista ♥
19.03.2014 Sain puolivuosikkaasta Qissystä (GladlyStones Quadrille Qissy) kuvia, jotka nähtävänä kasvatit Blogissa.
Kiitokset Manonille ja Markulle :)
19.03.2014 SYNTYMÄPÄIVÄ-ONNITTELUJA
13.03.2014 saavutti GladlyStones A-pentue kunnioitettavan 7-vuoden iän
Onneksi olkoon koiruuksille omistajineen!
Aigo Agis UNTO
Aiken Alex AIKEN
19.03.2014 SYNTYMÄPÄIVÄ-ONNITTELUJA
10.03.2014 saavutti GladlyStones N-pentue kahden vuoden iän.
Onneksi Olkoon pentusille omistajineen :)

Next Newsworthy-Noa NANA
Nightless Night-Niza TIPSU-LIINU
Nordic Nortman-Novo NAPO
Nostalgic News-Nino NINO
Neriata Nightingale NIIMA
Nutmeg Nugat-Nova NUPPU
12.03.2014 Kuvattu viikon ja kolmen päivän ikäisiä Estrelanvuoristokoiran pentusia. Kuvat nähtävänä Blogissa.
10.03.2014 Suru-uutisia
29.04.2011 - 10.03.2014
"Ransun" GladlyStones Mister Marksman lonkat alkoivat kipuilemaan, joten Ransun oli aika siirtyä Sateenkaarisillalle.
Kiitos Britt-Marie Ransun hyvästä hoidosta! Otan osaa suruusi :(
05.03.2014 Suru-uutisia
10.09.2013 - 05.03.2014
"Papu" GladlyStones Quanita Queen nukutettu iki-uneen.
Papuselle sattui vahinko pentusena toisen koiran hampaista. Vamma hoidettu asianmukaisesti. Papusen suu ei nyt sitten auennutkaan ja tutkimuksissa selvisi abcessin aiheuttama vika leukaluussa. Operaation tulos olisi ollut hyvin epävarma, joten parempi oli päästää koirulainen pois.
Kiitoksia Esko Papusen hyvästä hoidosta! Otan osaa Eskon ja perheen suruun :(
05.03.2014 Pennuista on lisäilty kuvia
Blogiin 05.03.2014 ja
04.03.2014
03.03.2014
Estrelanvuoristokoiran pennut ovat syntyneet
Pennuista lisää GladlyStones Blogissa

Uutisia ja Päivityksiä Helmikuu 2014
24.02.2014 Karttulan Kennelkerho ry:n vuosikokous sekä koirien palkitsemiset vuodelta 2013
Vuoden 2013 näyttelykoirakisassa sijoitukset 4 ja 5 ja 6 sekä 9 ja 11 tulivat koirillemme.

Muotovaliolautaset valioitumisistaan saivat PKKPP FI MVA Biscoito Manuel De Vila Cardilio sekä oma kasvattini Estrelanvuoristokoira FI MVA GladlyStones Lilac Lollipop Lips. Pokaalit ensimmäisistä SERTeistään pokkasivat Estrelanvuoristokoirat Louvados Quadrspede sekä Mountain Rock Eleonora.
24.02.2014 Noran (Mountain Rock Eleonora) hain eilen Uuraisilta tänne mammalomalle. Jännityksellä odottelemme kuinka monta pikkuista Estrelanvuoristokoiraa  Noran mahaan on piiloutunut.
23.02.2014 Jyväskylän KV näyttelyssä esiintyi Estrelanvuoristokoira Spede (Louvados Quadrspede) tuloksenaan AVO H. Nyt Spede ravasi ihan hienosti, mutta korvat unohtuivat jonnekkin :) Tuomarina toimi Soile Bister (tuomariharjoitusarvostelijana Marjo Nygård)
Näyttelystä lisää kuvin Blogissa, samoin Noran hausta Uuraisilta.

Speden saama arvostelu:
Hyvä luustoinen, mutta ikäistään nuoremmalta vaikuttava rungoton uros,
 jolla kapea pää. Hyvä asentoiset raajat.
Häntä kiertyy melko voimakkaasti. Musta maski.
Varsin hyvä ylälinja. Hyvät liikkeet.
Erinomainen luonne.


Kiitokset  Heinille Speden esittämisestä ♥
19.02.2014 Sain kuvia AVAsta (GladlyStones Princess Peony). Avalla mennyt nyt mainiosti, hieman ikään kuuluvaa uhmaa esiintyy toisinaan, mutta hyvin ovat pärjänneet Estrelaneitokaisen kanssa. Kiitokset Tonille perheineen Avan kuvista ja kuulumisista. Kuvia nähtävänä Kasvatit Blogissa.
16.02.2014 Tuusniemen koiranäyttelyssä esiintyi EstrelanVuoristokoira Louvados Quadrspede "Spede" tuloksenaan AVO EH 1. Tuomarina Manuel Loureiro Borges, Portugalista. Näyttelystä lisää Blogissa.

Speden saama arvostelu:
Hyvä pää ja ilme.
Litteä korvat, Riittävä kaula,
hyvä ylälinja. Hyvät mittasuhteet,
Vahva luusto. hyvät kulmaukset
Kiva häntä. tekee tahdistusta liikuttaessa (peitsaa)

Kiitokset Heinille Speden esittämisestä ♥
11.02.2014 Hyvää Syntymäpäivää Roosalainen
03.02.2014 Etusivulle laitettu Zaren (Nazare Da Terra De Montoito) kuva
Uutisia ja Päivityksiä Tammikuu 2014
30.01.2014
Odotettavissa pentuja!
Meille odotetaan EstrelanVuoristokoiran pentuja maaliskuun alkupuolelle!
Nora (Mountain Rock Eleonora) ultrattu tiineeksi

Vanhemmat
emo Mountain Rock Eleonora NORA

s.28.10.2011
Lonkat A/A
Kyynärät 0/0
Selkä terve
Näyttelyt SERT, ROP
isä Louvados Quadrspede SPEDE

s.29.11.2010
Lonkat A/A
Kyynärät 0/0
Näyttelyt  SERT, VSP
Jalostustarkastus: Hyväksytään rajoituksin käytettäväksi jalostukseen ulkomuodon osalta
28.01.2014 Nero (GladlyStones Early Enar) kuvin Kasvatit Blogissa talvisessa harrasteessaan.
Kiitokset Jasminille Neron kuvista ja kuulumisista :)
27.01.2014
Hyvää Syntymäpäivää!
GladlyStones L-pentue juhlii kolmevuotissynttäreitään!
Kasvattaja ja emo-Roosa onnittelevat koiruuksia omistajineen.
27.01.2014 Kolme vuotta täyttänyt Camo (GladlyStones Lilliputian Laurent) seikkailee Kasvatit Blogissa kuvillaan.  Kiitokset Jarnolle ja Marialle Camon kuvista
27.01.2014 Kolme vuotta täyttänyt Mosku (GladlyStones Legandary Lord) kuvin Kasvatit Blogissa perheensä kera. Kiitokset Eilalle ja Heikille Moskun kuulumisita ja kuvista.
27.01.2014 Lydde (GladlyStones Lyrical Lullaby) juhlii kolmevuotis synttäreitään näin kauniissa maisemissa. Kuvia lisää löytyy Kasvatit Blogista.
Kiitokset Pialle perheineen Lydden kuvista ja kuulumisista!

26.01.2014 Cardin (GladlyStones Cardi Caspar )19.01.2014 otettuja kuvia on laitettu Kasvatit Blogiin. Tämän kuvan Kirsi on ottanut 26.01.2014
Kiitokset Kirsille Cardin kuvista!

 
23.01.2014 Kuvassa Milla (GladlyStones Dazzling Daisy) ja Wilma (GladlyStones Bella Belinda)
Kiitokset kuvasta Katille :)

22.01.2014 Mörkön (GladlyStones Picky Pickpocket) kuulumisia ja kuvia sain Eviskoasta. Kuvia nähtävänä kasvatiit Blogissa. Kiitokset Karille perheineen!
21.01.2014 Neron (GladlyStones Early Enar) kuvakuulumisia nähtävänä kasvatit Blogissa.
Kiitokset Jasminille Neron kuvista ja kuulumisista!
20.01.2014 Qissyn (GladlyStones Quadrille Qissy) kuvia ja kuulumisia sain Salon suunnasta. Kuvia nähtävänä  Kasvatit Blogissa. Kiitokset Manonille perheineen!
19.01.2014 Rambo (GladlyStones Quantum Quercus) vaihtoi kotia 18.01.2014.
Kiitoksia Päiville, että luokseen ottamalla antoi Rambolle hienon mahdollisuuden toteuttaa rodulle ominaisia taipumuksia. Lisää Rambon kuvia löytyy kasvatit Blogista
12.01.2014 Omat sivut tehty Estrelanvuoristokoira Spedelle (Louvados Quadrspede) ja Portugalin Podengo Zarelle (Nazare Da Terra De Montoito)
Eri rotujen Tuloksia sivuja päivitetty nykyaikaan :D
Lisätty muutama kuva Hipsun (Biscoito Manuel De Vila Cardilio) sivulle ja hieman muutenkin korjaltu sivua.
Sieltä täältä napsittu poikkeen ja lisäilty.
09.01.2014
Sairausuutisia
Kasvattini GladlyStones Nordic Nortman-Novo NAPO on saanut Epileptistyyppisiä kohtauksia ja nyt sitten kohtausten perusteella määritetty sairaudeksi Epilepsia, johon aloitettu Epilepsialääkitys. Toivotaan, että lääkitys auttaa Napoa elämään kohtauksetonta elämää.
Voimia ja jaksamisia Napolle perheineen.
09.01.2014
Terveystuloksia
Sijoituskoirani Keken (Fedina's Big Boss) Dysplasialausunto saapui Suomen Kennelliitosta. Tuloksena Lonkat E/D ja Kyynäret 0/0.
Keken tulokset ovat sellaiset ettei sitä voi käyttää jalostukseen, joten Keke siisrtyy sijoitusperheen Samin ja Saaran omistukseen.
Kiitoksia Keken hyvästä hoidosta ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!
05.01.2014 Etusivulle laitettu kuva uudesta Portugalin Podengo-Prinsessastamme.
04.01.2014 Morsmaikku lähti sulhasen luota. Aika näyttää tuottiko tulosta. Toiveissa siis Estrelanvuoristokoiran pentuja.  Ultraa odotellessa.
03.01.2014 Lento-asemalla aamun varhaisina tunteina vastassa jotain .. pientä .. suloista Portugalista.
Tervetuloa Prinsessani!
01.01.2014 Uusi vuosi edessäsi,
kuin avautuva kirja.
Emme tunne tarinaa,
emme tiedä juonta.
Vain lukemalla sivu sivulta,
vain elämällä päivä päivältä,
tarina vie mukanaan seikkailuihin,
yllätyksiin, iloihin ja haasteisiin,
alati vaihtuviin kuin itse elämä.
(kirjoittanut tuntematon)
        Takaisin Sivulle Uutisia                                                                                                  Ylös
Etusivu / Index
Tervetuloa Sivuillemme
Esittely / Yhteystiedot

Koiramme


Uutiset
 Valiot & Voittajat

Pentuesuunnitelmat  / Pentuja

Pentueet

Viennit/tuonnit
Muistoissa

GladlyStones_Blogi 
Kasvatit_Blogi